Slipknot Rockfestiin!

Slipknot Rockfestiin!

Metallimusiikin ehdottomiin legendoihin lukeutuva Slipknot saapuu Hyvinkään Rockfestiin ensi kesäkuussa. Tämä miljoonia albumeita myynyt huippuyhtye palaa kolmen vuoden tauon jälkeen maahamme ja nähdään yhtenä Rockfestin pääartisteista perjantaina 7. kesäkuuta.

Rockfest järjestetään viime kesältä tutuksi tulleella Hyvinkään pienlentokentällä kolmipäiväisenä 7.-9.6. ja sen lipunmyynti on jo alkanut tapahtuman kotisivuilla www.rockfest.fi/liput. Myynnissä on yhden päivän early bird -lippuja hintaan 85 euroa ja kolmen päivän lippuja hintaan 135 euroa. Early Bird -liput ovat myynnissä 19.11. asti, jonka jälkeen kaikki lipputyypit tulevat myyntiin.

Slipknot perustettiin Yhdysvaltain Iowassa vuonna 1995, ja sen nousi varsin nopeasti tunnetuksi heavyfanien keskuudessa provokatiivisen ja aggressiivisen musiikkinsa ja näyttävien lavaesiintymistensä ansiosta.

Yhtye on voittanut Grammy-palkinnon vuonna 2006 Before I Forget -kappalleellaan ja saanut lisäksi kymmenen Grammy-ehdokkuutta. Slipknotilla on saavutettuina myös toistakymmentä platinalevyä ja yli 40 kultalevyä ympäri maailman. Yhtyeen videot ovat keränneet huikeat 2,5 miljardia katselukertaa YouTubessa.

Slipknotin Suomen-konsertti enteilee yhtyeen uutta albumia, jota se alkaa valmistella vuoden 2019 alussa. Yhtyeen laulaja Corey Taylor on kertonut, että heidän kuudes studioalbuminsa ilmestyy juuri ennen kesää, jonka jälkeen he lähtevät laajalle maailmankiertueelle.

Jo aiemmin on tiedotettu, että Ritchie Blackmoren johtama Rainbow saapuu esiintymään Hyvinkään pienlentokentälle päivää ennen Rockfestiä, torstaina 6. kesäkuuta. Lisää Rockfestin artistijulkaisuja on luvassa loppuvuoden aikana. Festivaalin ikäraja on K-18.

ROCKFEST UUTISKIRJE