VR:n raskas kalusto saapuu Rockfestin ajaksi Hyvinkäälle

Suomen suurin rockfestivaali järjestetään 8.-10.6. Hyvinkäällä. Rokki soi muun muassa Def Leppardin, Mötley Cruen, Panteran, Volbeatin ja kymmenien muiden nimien tahdittamana.

Tapahtumapaikka Hyvinkää on jo valmiiksi hyvien kulkuyhteyksien päässä, mutta sen lisäksi VR on päättänyt tehdä poikkeuksellisen teon Rockfestin kunniaksi: joka Rockfest-päivä sekä Helsingin, että Tampereen suunnasta VR tuo rokkikansaa suorilla IC-junilla juhlimaan Hyvinkäälle sekä yöllä kotimatkalle. Rockfestiä varten lisättyjen suorien kaukojunavuorojen lisäksi myös lähijunat palvelevat matkustajia normaalisti.

''Tämä on mahtava lisäpalvelu Tampereen ja Helsingin sunnasta tulevalle Rockfest-fanille! Lupaamme, että päiväjunassa on yllätysohjelmaa ja Rockfestin mediakumppani Radio Rock tavalla tai toisella mukana. Lisäksi jokainen festarivieras voi vaihtaa festarirannekkeen käteensä kätevästi kaukojunassa istuessaan. Junapaikkoja on rajoitetusti, joten oma junalippu kannattaa hommata saman tien'', kertoo Rockfestin tuotantopäällikko Anniina Havukainen.

Myös VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä kommentoi lisävuoroja: ''Lisäjunien avulla haluamme tarjota asiakkaillemme helpon, mukavan ja vastuullisen tavan matkustaa festareille. Kun junassa voi vaihtee rannekkeenkin jo valmiiksi, välttää turhat ruuhkat ja jonot ja voi keskittyä virittäytymään festaritunnelmaan vaikkapa ravintolavaunun herkkujen äärellä. Rockfestin kanssa on ilo tehdä yhteistyötä.''

Hyvinkään kaupungin johdossa iloitaan myös VR:n entistäkin vahvemmasta roolista Hyvinkään oman rokkijärkäleen järjestelyissä.
'' Kerrassaan upea juttu, että saamme VR:n mukaan! Viime vuonna Hyvinkäällä kävi kymmeniä tuhansia tapahtumakävijöitä, joten sujuva kulkeminen on merkityksellistä. Festarivieraat ovat Hyvinkään ohella majoittuneet radanvarsikuntiin. Tässäkin mielessä VR:n kumppanuus tapahtuman onnistumisen kannalta on ehdottoman positiivinen. Kiitos VR:lle!'', kaupunkinjohtaja Johanna Luukkonen iloitsee.

Aikataulut

Meno:

Tampereelta lähdöt torstaina, perjantaina ja lauantaina klo 12.55 (perillä Hyvinkäällä 14.18) - IC624

Helsinkistä lähdöt torstaina, perjantaina ja lauantaina: klo 13:50 (perillä Hyvinkäällä 14.32) - IC623

Paluu:

Tampereelle lähdöt torstaina, perjantaina ja lauantaina klo 02.36 - IC 621

Helsinkiin lähdöt torstaina, perjantaina ja lauantaina klo 02.30 - IC 622

Lue lisätietoja!

Tapahtumassa mukana