UKK - Usein kysytyt kysymykset

Suomen suurin rock-festivaali Rockfest järjestetään ensi kesänä Turussa torstaista lauantaihin 12.-14.6.2025. Tapahtumapaikkana toimii Artukaisten kenttä, joka sijaitsee Gatorade Centerin ja Turun Messukeskuksen välittömässä läheisyydessä noin viiden kilometrin päässä Turun ydinkeskustasta. 

Turku on tapahtumamyönteinen kaupunki ja iso talousalue, mikä mahdollistaa suurien tapahtumien järjestämisen. Turkuun on monipuoliset kulkuyhteydet ympäri Suomen. Turun Gatorade Centerin alueella on totuttu järjestämään suuria yleisötilaisuuksia ja alueen infra palvelee jopa 30 000 kävijää. Rockfestin tapahtuma-alueella Turussa on tilaa niin festarilavoille kuin leirinnälle.  

Kerromme ohjelmauutisia syksyllä 2024. 

Lipunmyynti avautuu ensimmäisen ohjelmajulkaisun yhteydessä syksyllä 2024. 

Kolme lavaa kuten aiemmin. Aiemmilta vuosilta tuttu telttalava siirtyy Gatorade Centerin sisätiloihin, muuten rokki raikaa pihalla kahden suuren ulkolavan voimin. Esiintyjiä tulee olemaan kymmeniä. 

Kaikki löytyy! Leirintäalue ja parkki tulevat tapahtuma-alueen välittömään läheisyyteen. Koulumajoitustakin löytyy. Lisätietoja majoitusmahdollisuuksista kerrotaan lipunmyynnin käynnistyessä syksyllä 2024. 

Rockfestin tapahtuma-alue sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Turun keskustasta, rautatieasemalta ja satamasta. Tapahtuma-alue on yleisölle helposti saavutettavissa niin julkisella liikenteellä, autolla, jalan, pyörällä kuin muilla kevyen liikenteen vaihtoehdoilla. Turun lentoasemalle on vain 15 minuutin matka autolla. 

Bussivuoroja lisätään runsaasti tapahtumaa varten yleisön liikkumisen sujuvoittamiseksi. Keskustan ja tapahtuma-alueen välillä liikennöi Turun seudun joukkoliikenteen Fölin bussit. Tapahtuma-alueen välittömään läheisyyteen tulee sijoittumaan parkkipaikka autolla saapuville.

Hotellimajoituksen lisäksi tarjolle tulevat festivaalialueen välittömässä läheisyydessä olevat karavaani- ja leirintäpaikat sekä koulumajoitus. Tarkempia tietoja eri majoitusvaihtoehdoista julkaistaan festivaalin ohjelmajulkistuksen yhteydessä syksyllä 2024. 

Katso hotellimajoituksen vinkit Visit Turun sivuilta!

Tapahtuman ensimmäiset ohjelmakiinnitykset julkaistaan syksyllä 2024 ja samalla avautuu festivaalin lipunmyynti. Luvassa on jälleen rock-genren tunnetuimpia kansainvälisiä esiintyjiä ja eturivin kotimaisia nimiä sekä kiinnostavia nosteessa olevia tuoreempia rock-tekijöitä. Esiintyjiä tulee edellisten Rockfest-vuosien tapaan olemaan useita kymmeniä. 

Rockfest on aiempien vuosien tapaan sallittu vain täysi-ikäisille. 

Uusi tapahtuma-alue mahdollistaa jopa 30 000 hengen päivittäisen yleisömäärän.  

Rockfestillä on Hyvinkäästä, kavereiden kesken Hevinkäästä,  vain hyviä muistoja ja kokemuksia. Erityisesti yhteistyö kaupungin kanssa oli saumatonta ja laadukasta. Hyvinkää on tapahtumakaupunki, joka mahdollistaa loistavat edellytykset isojen tapahtumien järjestämiselle. Hyvinkää on ollut meille rakas ja hyvä paikka järjestää Rockfestiä yhteistyössä kaupungin ja hyvinkääläisten kanssa.  

On kuitenkin aika siirtyä eteenpäin, kiittää Hyvinkäätä upeista tapahtumavuosista ja jatkaa Rockfestin kasvutarinaa toisella paikkakunnalla.  

Turku on merkittävä tapahtumakaupunki ja se on yksi syistä, miksi Rockfest sinne siirtyy. Alueella ei järjestetä tämän kokoluokan kansainvälistä rock-tapahtumaa, joten uskomme, että Rockfest löytää yleisönsä. Turun tapahtumakalenterissa oli Rockfestin menevä aukko.  

Rockfest ottaa alueen Artukaisen kentän ja lähialueet käyttöönsä koko laajuudessaan.
Rockfest jalkautuu alueelle massiiviseksi tapahtumakokonaisuudeksi, josta löytyy muun muassa kolme festivaalilavaa, joista kaksi isompaa sijoittuvat Artukaisten kentälle ja yksi sisätiloihin Gatorade Centeriin. Festivalialueen suunnittelu on täydessä vauhdissa.  

Lisätietoja Rockfestin kumppannuksista https://rockfest.fi/kumppanit/.

Yhteydenotot Rockfestin kumppanuuksiin liittyen tapahtumamyynti@nelonenmedia.fi

Lipunmyynti alkaa syksyllä 2024, mutta yrityksillä on mahdollisuus päästä jonoon. Lipputilaukset yrityksille ja ryhmille (min.10kpl) osoitteessa tapahtumamyynti@nelonenmedia.fi. Muistathan laittaa otsikkoon “Rockfest 2025”. 

Kyllä saat, voittamasi lippu lähetetään automaattisesti sähköpostiisi vuoden 2024 loppuun mennessä. Tervetuloa Rockfestiin Turkuun 2025! 

Q&A IN ENGLISH

Rockfest – the biggest rock festival in Finland will take place in Turku Finland. Welcome to Rockfest in Turku on 12th -14th  of June 2025. 

Venue is located at Artukaisten kenttä and Gatorade Center. It’s about 5 kilometers from Turku downtown. Venue allows 30 000 daily visitors. 

First artist announcements will happen during Fall of 2024.  

Ticket sales will begin during Fall of 2024. 

Three stages as before. Two stages at Artukaisten kenttä and one smaller stage inside Gatorade Center.  

We have it all. Stay tuned for more details during Fall of 2024.  

Check hotel bookings at https://visitturku.fi/majoitus  

Turku is easily accessible by train, car, airplane or cruise ships.  

Venue is located at Artukaisten kenttä and Gatorade Center. It’s about 5 kilometres from Turku downtown. Venue is easily accessible. There are plenty of travel options available to get to and from such as walking, by bicycle, with car, with shuttle bus etc. More information coming up during Fall of 2024. 

Rockfest is 18+ festival. You will not be able to attend the festival if you are underaged or younger than 18 years old on the date of the festival. 

Tapahtumassa mukana